lauantai 20. joulukuuta 2014

Piparkakkutalo

Viimein se on valmis. Ensimmäinen mun ihan itte tekemä piparkakkutalo. Oon tosi tosi tyytyväinen, vaikka savupiippu ois voinut olla pienempi. 
Ensimmäistä kertaa tein myös pikeeriä koristelemiseen, ja voin kertoa, että mä rakastuin siihen heti. Mielettömän hyvää ainesta, sillähän voi tehdä ihan mitä vain. Tarkkaa pursotusta ja kauniita koristeita. Piparkakkutalon ikkunat on tehty kovista punaisista karkeista, murskasin niitä ikkuna-aukkoihin ja laitoin uuniin samaan aikaan talon osien kanssa. 
Talossa on sisällä 10 ledin patterivalot. 

Mun pikkuterroristit eivät vain millään meinanneet antaa jääpuikkojen olla rauhassa, osa siis on jo katkaistu. Vanhin lapsista totesi, että äiti minä tairan syörä tämän yksin, koska se näyttää niin herkulliselta. 

Koska piparkakkutaloa sitten yleensä aletaan syömään? 





torstai 4. joulukuuta 2014

Tonttu-ukko

Eileen oli keskimmäisen lapseni joulujuhla. Juhlan jälkeen päässä soi vain:

Kaksitoista naulaa se tonttukin painaa, tonttukin painaa, tonttukin painaa, kaksitoista naulaa se tonttukin painaa, sehän on tarkasti punnittu.
Siihen on laskettu takki ja lakki, takki ja lakki, takki ja lakki,
siihen on laskettu takki ja lakki, kilikilikello ja töppöset.

Joten tonttu-ukkoja tekemään. Ihanan yksinkertaisen tonttuun löytyy ohje täältä

Lisäsin tontun hiippalakkiin vielä kulkusen. 




maanantai 24. marraskuuta 2014

Kalapeli


Kalapelin idea löytyi Pinterestiä selailemalla. Vastaavanlainen peli oli tehty pahvista tai muusta vastaavasta matskusta. Ja koska nämä "pehmoisemmat" materiaalit on mun juttuni piti tämäkin tottakai toteuttaa kankaasta. 

Pyrin aina kierrättämään materiaaleja, niin pitkälle kuin se suinkin on mahdollista. Tämä kalapeli syntyi lasten vanhoista rikkinäisistä / tahraisista paidoista ja housuista. Täytteenä on vanhaa tyynyä ja silmiin prikat löytyivät isännän tallista. 

Kalaan löydät kaavan Täältä


Ensin ompelin oikeat puolet vastakkain kalat, jätin kääntöaukon pyrstöön. Sitten käänsin kalan oikein päin, ja neuloin molemmat silmät yhtäaikaa vastakkaisille puolille. Tämän jälkeen täytin kalan vanulla, ja ompelin täyttöaukon kiinni. Kääntöaukon reunat jätin kääntämättä, näin kalan pyrstöön jäi vähän rosoisuutta. 


Ongen varteen käytin vanhaa kukkakeppiä. Ompelin kankaasta koukun, koukun sisään laitoin pienen todella tehokkaan magneetin. 



Ongintapeli iski kympillä niin terroristeihin kuin prinsessaankin. Ikähaitari siis kahdesta kuuteen vuoteen. Olohuoneen pöydällä istuttiin kuin laiturilla ja ongittiin vedestä kaloja. 

Kaloille olisi voinut tehdä vielä suomuja, mielikuvitus vain rajana, mutta olkoon nämä meidän kalat tälläisiä! Tässä on myös loistava joululahjaidea pukinkonttiin.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Virkkuukoukkupussukka

Tilasin ihania metallisia värikkäitä virkkuukoukkuja. Nämä tupsahtivat postilaatikkoon maailman rumimmassa muovisessa lokerikossa. Ja siitä se ajatus sitten lähti, koukuille oli pakko keksiä pussukka. Eurokankaan palalaatikosta aikoinaan löydetty puuvillakangas sopi loistavasti tähän tarkoitukseen. Toisessa kuvassa näkyy lärpäkkeen, joka suojaa koukkuja putoamiselta. Viimeisessä kuvassa koko setti kauniisti käärössä. 






perjantai 24. lokakuuta 2014

Afrikankukkapallo





Mulla on ollut jo vuosikymmeniä kaapissa lankaa, joka ei ole soveltunut oikein mihinkään. Viimein mä keksin idean langoille ja se on tässä! Mustaa lankaa oli vain kaksi pienen pientä kerän loppua, ne riittivät just. Afrikankukkapalan tekeminen on ollut mielessä jo pitemmän aikaa, ja tähän palloon ne sopivat loistavasti. 

Palloon tuli kaikkiaan 20 kpl kuusi- ja 12 kpl viisikulmioita. Palojen kulmia tiivistin muutamalla pistolla, ettei täytteet pursua ulos. Täytteenä käytin vanhan tyynyn sisustaa. Pallosta tuli yllättävän iso ja painava. 

Ja kuten arvata saattaa terroristit saivat heti riidan aikaiseksi. Näitäkin pitäisi olla siis kolme kappaletta, ja vaikka niitä olisikin kolme, tulisi riita siitä, etteivät ne ole samanlaisia. Riidan ja itkun jälkeen kaikki kolme kuitenkin palloitteli hetken sovussa. 

Lankaa olisi jäljellä vielä aprikoosia, vaaleanpunaista, vähän sinistä ja yksi punainen kerä. Lisää palloja luvassa vai kenties jotain muuta? Ideoita? 







perjantai 10. lokakuuta 2014

Syksyn iloja


Vaikka viimeiseen pisaraan asti olen kesä ihminen, niin syksyssäkin on omat ihanat puolensa. Joka ikinen vuosi mun puutarhassani kukkivat rakkaudenyrtit ovat peittyneet ensilumen alle juuri kun kukinta on kauneimmillaan. Tänä vuonna on ollut leuto syksy ja lupailtu on leutoa tästä eteenpäinkin, joten olen saanut nauttia kukista. 

Rakkaudenyrttien lisäksi ehdoton syksyn ihanuus on takkatuli. Lämpöä kylmän keskelle! 


keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Ikkunariipus


Messut on ohi, kiitos kaikille tuotteitani ostaneille. Nyt on uusien ideoiden aika. Valaisimia tehdessä on syntynyt paljon paloja, joistakin palakoosta jäi jäljelle epämääräisiä summia paloja jotka eivät enää valaisimiin asti riittäneet. Samalla kun kovetin viimeisimpiä valaisimia laitoin kovettumaan muutamia yksittäisiä paloja. Tänään paloista syntyi ikkunariipus. Näitä riipuksia voisikin tehdä sitten niin monenlaisia, pitää vielä kokeilla laittaa neliöt kulmittain.



sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Käsityömessut, messupöytä


Viimeinen messupäivä käynnistyy kohta, tänään messut auki 10-17. Tervetuloa ostoksille! 

torstai 2. lokakuuta 2014

Iso lattiavalaisin


Yllä oleva valaisin on yksi isoimmista valaisimista joita olen tehnyt. Valaisimeen meni kaiken kaikkiaan 44 virkattua pitsipalaa, varjostin on tehty luonnonvalkoisista paloista jotka sopivat ihanasti yhteen puisen jalan kanssa. 

Tämä valaisin on myös mukana käsityömessuilla. 

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Tuubihuivi



Messuilla minulla on myynnissä puuvilla-villasekoitelankaa.

Tästä langasta kolminkertaisena tein huivin. Viime hetkellä posti toi vielä isot puunapit koristamaan huivia. Langan menekki huiviin on 260g.

Huivi on tehty nro. 5 puikoilla. Leveys on 80 silmukkaa ja molempiin reunoihin olen tehnyt 4 silmukkaa aina oikein neuletta, ettei reuna lähtisi rullaantumaan. Kaikkiaan tuubihuivin pituus on 140 cm, ja päät olen ommellut yhteen.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Heijastavia avaimenperiä


Palleroisia avaimenperiä.
Pallot on huovutettuja ja niissä on heijastavia kuvioita. Avaimenperiä löytyy monessa eri värissä ja erilaisilla kuvioilla. Joissakin avaimenperissä on kaksi tai kolmekin palloa. 

Viimein mieheni avustuksella valmistui teline ihanaisille palloille, että messuilla on helppo tutustua valikoimaan. 

maanantai 22. syyskuuta 2014

Lisää valaisimia



Valkoisesta ohkaisesta langasta pöytävalaisin. 


Luonnonvalkoisesta ohkaisesta langasta neliönmallinen pöytävalaisin. 

Valaisimia on todella todella vaikea kuvata, että ne näyttäisivät sellaisilta kuin luonnostaan. Messuille kaikki siis ihastelemaan valaisimia!



sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Virkattuja kukkaroita

Löysin aivan täydellisen ihania kukkaronleukoja joita ei voinut ohittaa. Leuat ovat kaikki ommeltavia, jolloin kyllästyessä pussukkaan, voi aina tehdä uuden! Kukkaroita löytyy monessa värissä, ja leukojakin muutamia eri vaihtoehtoja. Alla esimerkkinä muutamia, värejä löytyy vielä useita lisää.






Virkatut valaisimet



Suurin tuote on virkatut valaisimet. Uniikkeja valaisimia on monenlaisia, pöytä-, lattia-, ja kattovalaisimia.  Yllä on esimerkki pöytävalaisimesta. 


Esimerkki kattovalaisimesta.



Valaisimet heijastavat kauniita kuvioita seinille.


Seinäjoen käsityömessut 2014!

Viimein unelmista on tulossa totta ja blogihiljaisuudelle löytyy syy! Seinäjoen käsityömessut täyttää tänä vuonna 20 vuotta, lähes koko tuon ajan olen unelmoinut, että jonain päivänä vielä minunkin tuotteeni ovat mukana. Nyt viimein on se vuosi, ihania suunnittelemiani tuotteita on myynnissä kolmen päivän ajan.



sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivän neulatyynyaskartelu
















Lasten kanssa tehtiin äitienpäiväksi mummalle nuppineulatyynyjä. Mä olen niin ihastunut näihin vanukaspurkkeihin, rajattomat mahdollisuudet keksiä vaikka mitä (pääsiäisen aikaan laitettiin oransseihin purkkeihin vihreää raeruohoa).

Hienosti 3- ja 5-vuotiaat pojat leikkasivat ympyrät huovasta. Ympyröiden reunoja pitkin harsittiin lanka kiertämään, ja sitten kiristettiin lanka ja täytettiin vanulla. Äidin suosiollisella avustuksella tyynyt liimattiin kuumaliimalla paikalleen ja koristeeksi vielä kukkanen. 

Näistä tuli kyllä niin nättejä, että pojat taitavat saada tehtäväksi tehdä minullekin tälläisiä. 

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Farkkutossut

  

Löysin tossujen ohjeen jostain kirjasta minkä nimeä en enään muista ;) kaavat on olleet jo pitkään piirrettynä, vain inspiraatiota odottaen. Toiseen tossuun purin muksujen vanhoista rikkinäisistä farkuista taskun. Pehmikkeenä tossuissa on farkkukankaiden välissä fleeseä, ja vielä musta kanttinauha kiertää tossut. 

Mulla menee aina kaikki tossut rikki, on ollut kudottuja, virkattuja, kaupasta ostettuja kankaisia, huopaisia yms., mutta mikään ei ole kestänyt. Katsotaan miten pitkäikäiset nämä ovat. 

Huhtikuun narsissit



Hyvää huhtikuuta! 

Narsissit saivat suojakseen farkuista tehdyn pussukan. 

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Tauluja?



Pitkään mietin, että miksi näitä voisi sanoa. Kaippa ne lähinnä taulun virkaa toimittavat. Eli siis tälläisiä tauluja syntyi kun löysin niin ihania kankaita paikallisesta askarteluliikkeestä. Kankaat ovat Urban Zoologie -merkkisiä, ja kuoseja on niin niin paljon ja niin ihania. 


Tässä muutamia esimerkkejä ihanista kuoseista. Tuo keltapohjainen tipu on aivan valloittava. 


Nämä aasit kyllä muuttavat piakkoin meille, kunhan vain keksin mitä tästä kankaasta tekisin ;)


torstai 20. maaliskuuta 2014

Neuvolakortinkannet



Vauvalahjaksi lähti, pienelle pojalle neuvolakortin kannet. Isoveljelle piti tehdä myös kannet samaan pakettiin. Tässä onkin nyt viimein ensimmäiset "poikamaiset" kannet. 

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Tyynynpäälliset



Iltapuhteeksi tekaisin sohvatyynyihin päälliset. Meinasin laittaa tyynyihin sellaisia bling bling nappeja, mutta kuka sitte niitä tunkee päänsä alle jos niis on kovia nappeja. No nyt ne on umpi tylsiä mutta niin ihanan pehmoisia ja lämpöisiä painaa päänsä alle. 

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Virkattuja paloja



Aiemmin kerroinkin jo siitä, että huopapallojen varalle on suunnitelmia mitkä selviävät myöhemmin tänä vuonna. Näiden palojen tilanne on täysin sama ;) olen virkannut näitä paljon eri langoista. 

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Prinsessalle myssy


Kutominen ei ole koskaan ollut mun suurin ihastuksen aihe, kuitenkin viimepäivinä on syntynyt suorastaan himo kutoa jotain. Tosin, mä olen niin huono tässä vielä.

Sain kuitenkin tehtyä meidän prinsessalle tälläisen myssyn. Ohje oli muistaakseni Kotivinkissä, ohjeessa oli, että tuo vaaleanpunainen reunus oli kudottu. Tein kuitenkin tähän reunuksen virkaten. Ja tietenkin vielä virkattu kukka kohdalleen!

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Verhot



Keittiö sai uuden ilmeen uusilla verhoilla. Näissä on tälläinen valelaskos juttu. Sisällä on pahvirulla teipattuna kiinni. Keittiössä on kolme saman kokoista ikkunaa vierekkäin joten näitäkin tehtailin kolme kappaletta. Verhoja on tosi vaikea saada kuvattua, mutta jos tuosta sais jotain selvää.

Huopapalloja


Vaikka täällä on ollut hiljaista, tehty on paljon kaikenlaista :) Nämä huopapallot on vain murto-osa niistä kaikista palleroista. Pallojen varalle on suunnitelma, joka paljastukoon vasta myöhemmin tänä vuonna ;)

Nämä pallot on huovutettu helpolla tyylillä koneessa. Pieniä palloja olen huovutellut koneessa suklaamunista tulleiden muovimunien sisällä ja isot on ollut sukkahousujen sisällä.