maanantai 27. helmikuuta 2017

Uudelleen tuleminen ja turvalonkerot

Aikaa on vierähtänyt paljon, ja täällä on ollut hyvin hiljaista. Hiljaisuus täällä tarkoittaa, että elämässä on ollut kaikkea muuta kuin hiljaista. Paljon on tullut tehtyä ja touhuttua.

Harmiksi monia virkkauksia ja leipomuksia on jäänyt kuvaamatta, mutta nyt yritetään ottaa itteä niskasta kiinni ja alata uudelleen päivittelemään blogia.

Ensimmäisenä TURVALONKEROT























Yhden etualalla olevan lonkeron tein ohjeella, mutta en pitänyt siitä, että pääosa ja pohja tehdään erikseen. Suunnittelin sitten oman mallin joka tehdään yhdellä kertaa. Nämä 35 lonkeroa lähtivät Seinäjoen keskussairaalan keskolaan.